sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

U.Turpeisen synnytyspoltot

U. Turpeisen synnytyspoltot.

Novelli, kirjoittanut Rauno Ketonen
(1980-luvulla)
U. Turpeinen makaa synnytyspoltoissa naistenklinikalla erikoisosastolla. Itse asiassa hänen pitäisi pikemminkin loikoilla omassa sängyssään teeveetä tuijotellen ja tupakkaa tuprutellen päivätyön päälle, sillä U. Turpeinen oli Uuno, ja jos jonkin Turpeisen perheestä on tähän mennessä pitänyt synnyttää, on se ollut vaimo Helmi, joka aikoinaan oli putkauttanutkin ilmoille ihan kaksoset, Juuson ja Jussin. Kaikille on nykyinen tilanne sen vuoksi melkoinen yllätys.
Oli Uuno kyllä jo pitemmän päälle ihmetellyt maharustinkiaan, joka ei tuntunut olevan ollenkaan normaali. Se oli viikko- ja kuukausitolkulla pullistellut ja aristellut, polttanut ja äheltänyt, pursunut housuista ja ollut tärkeissä käänteissä Helminkin tiellä. Uuno oli yrittänyt ahtaa sitä takaisin housuihin, peitellyt väljillä villatakeilla, hautonut kuumalla tai hampaat kalisten kerännyt kupunsa päälle jääpusseja, juonut risiiniöljyä ja syödä mökeltänyt pellavansiemeniä sen verran, että olisi jo luullut rohdinta toisesta päästä tulevan. Ilmavaivoina tai ilman aikojaan muina vaivoina oli Uuno alkuun näitä mahansa mullistuksia pitänyt.
Tässä luulossa oli ollut erikoinen erikoislääkärikin, jonka pakeille Uuno oli mahansa kanssa ahtautunut. Lääkäri oli kysellyt työ- ja perhesuhteet, Helmin ja Uunon suhteet ja irrallisempiakin udellut. Mutta Uunon suhdetoiminta oli viime aikoina jäänyt melko vähäiseksi, sillä hänen oli ollut pakko ylläpitää suhteita lähinnä vain tähän temppuilevaan mahaansa. Tästä suhteettomuudesta ei erikoislääkäri ollut erikoisemmin selvää saanut, vaan oli ehdottanut, että Uunon suhteen jäätäisiin "odottavalle kannalle". Näin todetessaan hän oli tietämättään lausunut ihan oikean diagnoosin. Yleensähän on sillä lailla, etteivät lääkärit nykyisenä tautisena aikana enää pysty tietämään sitä eikä tätä, eikä varsinkaan sitä, että Turpeisen Uuno olisi ollut mieli raskaana vielä raskaana, vaan korkeintaan aina ehdottavat, että "pitää jäädä odottavalle kannalle".
Uuno jäikin sille kannalle, hylkäsi vyön ja osti henkselit, vyötäröltä isommat housut ja rauhoittavia lääkkeitä. Jonkin aikaa menikin niillä järjestelyillä mukavasti. Helmi kyllä juputti kaikenmoista, kun Uuno ei aamuisin töihin lähtiessään kyennyt ilman apua lupsauttamaan mahaansa niihin väljiinkään housuihin. Oli kuin olisi tunkenut isokorvaista ilmapalloa pieneen pussiin: kun yhden korvan saa sisälle, jo muljahtaa toinen pois pussista, ja jos korvat ovat sisällä, pullottaa jo muu osa ulkona.
Tällaista taistelua Uuno ja vatsa ja Helmi kävivät viikkotolkulla. Välillä kierrettiin metrikaupalla idealsidettä kireästi mahan ympäri, mutta kovin ideaalinen ei sekään ratkaisu ollut, sillä silloin paakkuuntuivat Uunon pää ja raajat sinipunerviksi pölliköiksi. Tosin niistä oli päivisin näkyvissä vain pingoittunut naama, ja se meni työpaikalla ihan kunniallisen verenpaineen tiliin.
Kun Uunon vatsa kaikista konsteista huolimatta vaan jatkoi paisumistaan, oli kipeä ja pompotti, eikä näyttänyt normalisoitumisen merkkiäkään, eikä sen outo koko ollut enää salattavissa työpaikallakaan, alkoi Uuno todella hätääntyä. Meni yöunet ja tuli päänkivistykset. Uunon oli pakko ottaa vapaata työstään ja Helmin mennä elantoa tienaamaan. Uunon tarpeisiin ei ruokarahoja perheessä kyllä paljon tarvittu, sillä mahaan, joka alkoi jo leuan alta, ei enää mitään sopinut, mutta kasvavat kaksoset Juuso ja Jussi söivät kyllä niin kuin terveet Turpeiset syövät, ja jotain suurusta Helmikin kaipasi, kun ei mitään muutakaan saanut.
Muutama aika meni sillä tavoin. Uuno heijasi peräkamarissa leveässä keinutuolissa etumus höllennettynä, mennä ähelsi välillä pillerilaatikolleen ja kaulaansa kurkotellen katseli kauhistuksen vallassa taikinan tavoin paisuvaa mahaansa ja koetti välillä huitaista Juusoa ja Jussia, kun kovasti melupäälle yltyivät. Helmi raatoi työssä ja jos jossain välissä ilkesi kamarin ovesta vilkaista, risti silmänsä ja kauhisteli näkemäänsä ja tulevaisuuttaan, jos tällainen peli jatkuisi. Ja jatkuihan se peli, sillä oli se maha sellainen epeli.
Kun Uuno alkoi sitten jo höyrytä ja puhkata kuin raiteiltaan suistunut veturi ja vyörytteli mahaansa sinne tänne kivusta karjahdellen, repesi Helmiltä hermo. Uuno lusikoi hänelle pillereitään ja tilanne ja Helmi ja mahakin rauhoittuivat hetkeksi, mutta Uuno päätti, että nyt mennään vielä kerran jonkin lääkärin puheille.
Otettiin esille Helmin vanhat verryttelyhousut, joista vielä ratkottiin kuminauha vyötäröltä ja aukaistiin runsaasti saumaa peräpuolelta, vaikka ne muutenkin olivat melko tuhdilla mitalla tehdyt. Housut vedettiin perheen voimin Uunon pötsin verhoksi, ja Uunon komennosta häntä ruvettiin joukolla kierittelemään kohti terveyskeskusta. Helmi kannatteli ja suri verkkareitaan, joista korjaamalla ehkä sentään vielä saisi kunnolliset, ja Juuso ja Jussi roikkuivat tasapainoina Uunon molemmissa käsipuolissa. Kiusallista se pojista oli, kun isä-Uuno oli niin mahtava, mutta ihan väärällä tavalla. Onneksi ei sentään tullut kavereita vastaan.
Helmi ja kaksoset jäivät odotushuoneeseen, ja Uuno vyöryi vuorollaan sisään. Reippaasti ja rutiinilla kävi lääkärin tutkinta:
-Yläruumis paljaaksi ja kuunnellaan. Ohhoh, onpas mahtava, onko poltellut?
-Onhan se aikalailla.
-Epäsäännöllisesti vai tiheästi?
-Melko tiheeseen viime viikkoina.
-Hyvältähän tämä näyttää ja vahvoina kuuluvat. Supisteleeko?
-Ei, päinvastoin se laajenee ja mitkä sieltä kuuluvat?
-Sydänäänet, sydänäänet ja sillä tavalla.
-No, se on hyvä, että ne kuuluu, kun olen ajatellut, ettei mun pumppukaan iankaiken tämmöstä menoa kestä.
-Onko muuten ennen ollut kaksosia?
-On niitä yhdet, Juuso ja Jussi.
-Sillä tavalla sillä tavalla, pannaan vaatteet päälle ja ajetaan suoraa päätä klinikalle ja mitäs te oikeastaan tänne tulittekan noin viimeisillänne. Eiköhän asia ole aamuun mennessä selvä ja kotona pappa saa sikarit, ties vaikka kahdet. No, rouva panee paidan päälle vaan, ettei liian kiireeksi pakkaa ja sitten tämän kuitin kanssa kassaan.
-Häh, että HÄH!
-Että kiirettä, kiirettä rouva, jono on pitkä, jaa, että se onkin herra, no en ehtinyt tässä naamaan vilkaista, kassaan kassaan ja sillä tavalla ja seuraava potilas.. Äääh! Tarkoitan, tuokaa äkkiä vettä ja APUA!
Lääkäriparka ei ottanut seuraavaa potilasta, vaan otti ja pyörtyi, ja Uuno vain istui osaamatta mitään vettä tai apua hakea, kannatteli vaan siinä Helmin verkkareita, oli ilman paitaa ja pyöritteli silmiään.
Pyörimään rupesivat pahasti muutkin asiat, kun lääkäri tuli tajuihinsa: Yli- ali- väli ja keskilääkärit ja kollegat ja lipaasit ja miittingit ja amylaasit ja kandit ja laskot ja housujen nostot ja Juusot ja Jussit ja Helmit ja epikriisit ja anamneesit ja ylihoitajat menivät yhtenä kieppinä, vaikka Uuno yritti sanoa seis.
Jossain sitten seisahduttiinkin ja tutkittiin ja tarkasteltiin Uunon mahaa. Naistenklinikalle viimein päädyttiin, kun ei sopivampaakaan paikkaa keksitty, tosin erikois- ja eristysosastolle, Uunon vedottua uuteen intimiteettisuojaan, sillä syntyisi sitten mitä syntyisi, niin Uunon mielestä ainakin turhaa hälyä, jos hän maata pötköttäisi mahoineen naispuolisten synnytäjien seassa. Eipä silti, erikoisena ja eristettävänä tuntuivat lääkäritkin Uunoa pitävän.
Stetoskoopit solmuilivat, ja latina soljui kuin äidinkieli. Partenogeneesit tunnettiin, muttei sentään tällaista tavattomuutta. Ei tiedetty, mitä Uunon mahalle olisi tehty: yksi ehdotti pihtejä ja analyysejä, toinen odotti exitusta, eräs tenttasi sosiaaliturvatunnusta, ja yksi ja toinen alkoi väittää, että Uuno Turpeinen piti lääketiedettä pilkkanaan ja he poistuivat kireinä kanttiiniin kahville. Silti jäi eristysosastolle jokunen tutkijasielu tai liekö sieluntutkija, sekä yksi apuhoitajatar, joka oli huolissaan Uunon voinnista ja keskusteli Uunon kanssa ja ymmärsi, että paha sillä Uunolla oli olla ja rohkaisi sitä ja taputti vatsaa ja sanoi, että kyllä se siitä selviää, ja ties miten kaunista sitä onkaan nyt syntymässä.
Siitä selviämisestä ei tosin takeita liene, sillä viimeiset tiedot eristysosastolta kertovat, että Uunon mahan kanssa "jäädään taas odottavalle kannalle", ja että ne mahaäänetkin vaihtelevat melkoisesti: joskus kolkkaa sisällä jo kuin kirkonkellot, välillä viuhuu hännänhuiske, toisinaan heikkenee tai tulee ihan äänetöntä, kerran kovassa kivussa kuului sieltä kuin lapsenparku, joskus piippaa mahassa kuin pommintikitys, ja silloin pannaan äkkiä sängyn ympäri liikuteltavat sementtiseinät.
Se on selviö, että ihan lähiaikoina Uunosta jotakin syntyy, sen näkee naamasta ja mahasta maallikkokin. Helmille Uuno vielä sitkeästi lähettelee steriloituja viestejä, joissa yleensä lukee: "Pidä huolta Juusosta ja Jussista ja ittestäs."
Varmaan se siten myös pyytelee, että tulkaa nyt häntä vielä katsomaan erikoisosaston lasiruudun taakse.

Rauno Ketonen
1980

Tunnisteet: , , ,

posted by Rauno Ketonen @ 9:22 ap.