perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Kirje sodasta 2.7.1944

-Vanhana muistelee usein lapsuuttaan. Minun sukupolveni lapsuuteen kuului sota. Se pysyy aina kipeänä muistona mielessä. Sotien päättyessä syksyllä 1944 minä olin yhdeksänvuotias.

Tänään, kauniina heinäkuun toisena päivänä 2010 luen Matti-veljeni kirjettä, jonka hän on lähettänyt rintamalta tasan 66 vuotta sitten veljelleen Olaville.

Taustatiedoksi: Veljeni Yrjö oli kaatunut jatkosodan alussa parikymmenvuotiaana, joulukuussa 1941, Olavi ja Matti olivat rintamalla. Olavi haavoittui pariin kertaan etulinjassa ja oli saanut toistaiseksi siirron Jokelan koulutuskeskukseen kouluttajaksi. Hän sai juhannukseksi 1944 vuorokauden vihkiloman. Lyhyen siksi, että venäläisten suurhyökkäys oli käynnissä ja hän lähti vihkiäisistään suoraan takaisin palvelukseen.

Matti ja Olavi palasivat sodasta elävinä. Olavi sai elää vanhaksi ja tehdä merkittävän elämäntyön koululaitoksen piirissä.

Matti lähti opiskelemaan Kajaanin seminaariin ja aloitti samalla maalaustaiteen opinnot. -Mutta hänen nuori elämänsä katkaistiin väkivaltaisesti Kajaanin kadulla. Humalaiset autoilijat ajoivat hänet kuoliaaksi syksyllä 1946.

Näin Matti kirjoittaa 66 vuotta sitten:


Rintamalla 2.7.1944

Rakas veljeni !

Ihana kesäsunnuntai on valjennut. Luonto on kauneimmillaan, mutta se itkee. Kaikki kauneus on luotu ihmistä varten. Luonnon pitäisi heijastaa ihmisille ikuisuutta. Sen pitäisi osoittaa, miten lyhyt ihmiselämä täällä maailmassa on, joten se pitäisi käyttää oikein. Ihmisen pitäisi elää, nauttia kaikesta siitä hyvyydestä ja kauneudesta , joka meille on annettu.

Mutta pahuutemme tähden ovat silmämme sokaistu. Julma viha on pimentänyt ihmisjärjen. Lyhyesti sanoen olemme unohtaneet Jumalan, Luojamme. Ihminen kuvittelee itse olevansa jotakin, ilman mitään Luojaa. Hän tahtoo hävittää kaiken. Elämä on muuttunut maan päällä helvetiksi. Eikä ihmiskunta vieläkään käsitä eikä huomaa sitä hirvittävää pimeyttä, jossa se kulkee. Kuljemme kuin side silmillä, emmekä huomaa, että kuljimme rotkoa kohti.

Niin, enhän ole vielä edes tervehtinyt sinua, veljeni ! Siis, rakkain tervehdys saapukoon luoksesi tämän pienen kirjeen mukana täältä ihanasta Karjalasta.

Olen ajatellut sinua, Olavi usein, sinua ja Berttaa. Ja erikoisesti hääpäivänänne, juhannuksena olitte ajatuksissani. Sain hääkutsun, mutta minullahan ei ollut nyt mitään mahdollisuutta olla siellä teidän luonanne silloin, sinä ihmiselämän kauniina ja ehkä suurimpana hetkenä. En ole vielä saanut mitään tietoa, oliko hääpäiväsi silloin vai olitteko ehkä siirtäneet sitä nykyisen tilanteen vuoksi. En voinut lähettää teille edes pientä onnittelua, kun posti ei kulkenut silloin. ( Soinnulle lähetettyä hääkutsuannekaan en voinut siksi lähettää eteenpäin.). Tiedät kuitenkin, miten olisin tahtonut teitä onnitella, ja tiedät, että sydämessäni olen ollut luonanne. En tiedä, miksi minusta tuntui jo silloin lomalta lähdettyäni, etten ehkä voi olla mukana häissänne. Minulle tuli sellainen tunne, kun kirjoitin junassa sitä pientä kirjettä, jonka sinulle sitten Jokelassa heitin. Muistin silloin, että pyysit minua häissäsi sanomaan jonkun sanan, jo silloin tulin ajatelleeksi, etten ehkä saisi silloin sanoakaan mitään. Ja kun olin heittänyt sen lapun, tuo tunne voimistui ja minun tuli ikävä. Ja niinhän siinä sitten kävi, etten saanut olla luonanne juhannuksena, muuten kuin ajatuksin. Minulle muodostui juhannuksesta elämäni synkin ja valoton juhla. Vettä satoi. Olin silloin linjassa. Maakuopassa ajattelin ja muistin sitä hetkeä, jolloin te siellä kaukana astutte alttarin ääreen. Illalla sitten muutimme paikkaa. Kuljimme yli taistelupaikan, jossa kohtasi sodan kylmä näky. Vihollisen ruumiita lojui tien varsilla. Juuri äsken oli tehty vastaisku. Yön yritimme nukkua kaivamassamme kuopassa, mutta kylmyydeltä ja kosteudelta ei saanut paljon nukuttua. Täytyi nousta ylös ja laittaa nuotio, jossa lämmitellä.

Mutta mitäpä kertoisin sodasta, sehän on sinulle liiankin tuttua. Sinä tiedät, mitä sota on ja siksi sinä myös hyvin ymmärrät nykyistä elämääni. Sinä ymmärrät ja tunnet varmasti parhaiten elämääni, sillä meillä on elämässämme paljon yhteistä ja olemmehan kertoneet elämästämme paljon toisillemme. Olemme eläneet yhdessä. Käymme taistelua yhdessä - elämän taistelua. Sota on vain temmannut meidätkin kauas, erilleen toisistamme. Harvoin saamme nähdä toisiamme ja nekin hetket ovat aina lyhyitä ja kiireellisiä. Tahtoisin usein jutella kanssasi kauan. Olisi niin paljon sellaista, josta tahtoisi keskustella. Mutta kirjoittamiseenkin on näissä oloissa usein vaikea syventyä.

Jokaisen meidän on käytävä oma taistelumme. Mutta usein on helpompaa elää, kun saa keskustella toisen ihmisen kanssa. Nythän alkaa sinun aikasi ja ajatuksesi menemään rakkaan vaimosi ja oman kotisi elämään. Mutta tiedän, ettet silti unhoita vanhaa kotiasi: äitiä, isää, siskoa ja velipoikiasi. Ja olen iloinen, jos joskus ehdit pistämään kirjeen tänne minullekin. Tahtoisin tietää elämästäsi, suunnitelmistasi ja kaikesta, mikä liittyy sinuun ja uuteen kotiisi.

Nythän on kansamme elämä synkkien pilvien peitossa ja tulevaisuuteenkaan ei jaksa aina katsoa. Uskon kuitenkin, että kaikki kirkastuu vielä rakkaan synnyinmaamme ja kansammekin kohdalla. Kerran on oleva Suomessa vielä paljon onnellisia koteja. Ja miten hartaasti toivonkaan, että ainakin sinun tai teidän kodistanne tulisi onnellinen. Ehkä joskus saan astua tupasi ovesta sisään ja nähdä, että siellä asustaa onni. Eihän elämä tietenkään koskaan pelkkää aurinkoa ole. Tulee varmaan myrskyjä ja sateita. Mutta myrskyn jälkeenhän tulee aina kaunista. Ilma tulee raikkaaksi ja on kuin uusi elämä alkaisi taas - niinpä niin.

Tähän saakka olen jaksanut ja kestänyt. Paljon elämää sammuu näinä ihanina kesäpäivinä. Veri vuotaa Karjalan ihanassa maassa. Mutta kerran täytyy tämän vielä päättyä. Opettakoon tämä aika meitä rakastamaan. Nyt lopetankin tämän kirjeen, lähden kapteenin kanssa töpinään. Olemme nyt “ huilaamassa “ tulipatterissa. Ei tiedä, koska taas joudumme eteen. Vaspakin ? sai pienen sirpaleen otsaan, mutta ei hän siitä joutunut sairaalaan.

Puristan nyt vain kättäsi ja samalla toivotan sinulle kaikkea parasta ja koko kansallemme vapaata tulevaisuutta. Olkaamme rohkealla mielellä. Bertalle sano rakkaat terveiseni ja onnitteluni. Teitä rakkaudella ajatellen.

Veli Matti

Lisää muistojani lapsuudesta täällä:
http://www.saunalahti.fi/~rketonen/albumit/lapsuusmuistoja/index.html

Tunnisteet: , , , , , , ,