Teksti Teatteripäivillä vuonna 1981
-Kun olen lapsena elänyt toisen maailmansodan aikaa, on minulle luonnostaan syntynyt halu puhua tai kirjoittaa rauhan puolesta sotaa vastaan. Tässä on muutamia ajatuksia, joita olen esittänyt Teatteripäivillä vuonna 1981. Se oli aikaa, jolloin suurvaltojen vastakkainolo oli yhä arkipäivää, pelottava Neuvostoliitto ei ollut vielä hajonnut omaan mahdottomuuteensa, suursodan uhka oli koko ajan olemassa. Nyt on onneksi toisin, mutta historia kannattaa aina pitää mielessä...-Suuren osan silloisista sanomisistani allekirjoitan tänäkin päivänä.
Puheenvuoro teatteripäivillä 1981. Rauno Ketonen
Hyvä teatteriväki!
Aion puhua maailmanrauhasta, vaikka teemaotsikko paremminkin edellyttäisi näyttelijän aseman tarkastelua nykyisessä teatterissa. Mutta oli teemana sitten mikä tahansa, vaikka "Rairuohon kasvatus pääsiäispyhiksi", mieleni tekee puhua maailmanrauhasta. Sitä paitsi olen ollut jo toistakymmentä vuotta poissa teatterilavalta, joten minulla ei ole tietoa niistä ammatillisista pulmista, joita näyttelijä joutuu ratkomaan työssään tänään.
Sen sijaan olen, kuten jokainen meistä, seuraillut "Suuren Maailmanteatterin" esityksiä. Se on amatööripohjainen jokapaikan teatteri, jolla on varaa pyörittää kiihkeää nonstop-ohjelmistoaan maailmanlaajuisen alueteatteriverkostonsa jokaisella lavalla. Näytelmät ja näyttelijät vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Joudumme itse kukin ainakin repliikittöminä statisteina olemaan mukana tämän teatterin yllättävissä happeningeissa. Poimin teatteripäivien teemasta sanat "näyttelijän vastuu ja vaikutusmahdollisuudet" ja yritän miettiä, olisiko ammattinäyttelijän syytä, suotavaa tai edes mahdollista vaikuttaa isojen amatöörien improvisointeihin.
Tiedän, että te näyttelijät olette taitavia, kouliintuneita, herkkiä, vielä raikkaan "pystyn metsän" aistivia, avoimia ihmistuntijoita ja tulkkeja. Uskon teidän myös tarkoin seurailevan ja oudoksuvan yhä väkivaltaisemmiksi ja sairaammiksi käyviä ohjelmia Maailmanteatterin lavoilla: järjestäytynyt väkivalta, heikomman sorto, vapauden suhteellisuus, luonnon nylkeminen, miljoonien pakolaisten virta, energiakriisit, suurten mässäily ja kolmannen maailman hätä, nälkä ja kuolema. Irti päästetty asevarustelu sekä totaalisen ydinsodan uhka.
Johonkin järjestykseen on koko maailmaa uhkaavat ja koskettavat hätätilanteetkin yritettävä asettaa. Siksi puhun tässä vain seuraavan maailmansodan mahdollisuudesta eli siitä, sytytetäänkö kolmas ja viimeinen maailmansota, joka ehdottomasti tulisi olemaan kaiken korkeamman elämän tappava ydinsota, vai onko se vältettävissä. Jos se sytytetään, saavat muutkin ongelmat silloin lopullisen ratkaisun. Jos ydinsodan vaara väistyy, on mahdollisuus voimat yhdistettyinä rakentaa maailma vielä siedettäväksi kaikille.
Maailmanhistorian näytökset.
Ydinkysymyksen kannalta ajatellen riittää maailmanteatterin koko kavalkadin jakaminen kolmeen näytökseen. Ensimmäinen alkaa elämän synnystä, muuntumisesta, kehittymisestä, uusien lajien tulemisista ja häviämisistä. Alkeiskotilot, dinosaurukset, ihminen eläimenä eläinten joukossa, hänen salamavauhtinen kasvamisensa kivikirveineen, luolineen, sotineen, kulttuureineen maailman herraksi, !uomakunnan kruunuksi; hänen rakkautensa, vihansa, uskontonsa; kuninkaat, orjat, ideologiat - kaikki saadaan mahtumaan tähän ensimmäiseen näytökseen. Ensimmäinen näytös päättyi nykyisen ajanlaskumme mukaan vuonna 1945, kuudentena päivänä elokuuta. Sillointuhottiin ydinvoimalla Hiroshima. - Sotateknologian palvelukseen itsensä myyneet tiedemiehet olivat sohaisseet elämän ja kuoleman ytimeen.
Toinen näytös alkoi välittömästi. Kulissien takana alkoi intensiivinen ydinvoiman kehittely muka turvallista, rauhanomaista käyttöä varten. Elämää jatkettiin tunnuksella "ei koskaan enää". Maailmansodan ja Hiroshima-shokin järkyttäminä oltiin varmoja, ettei totaalista sotaa enää koskaan tulisi, yhteishenki oli luottavainen, YK:ssa annettiin kiltisti Veto-oikeudet isoisille. Vaikka nähtiin alkava kilpavarustelu ja kahden kauhun tasapainoilu, oli lisääntyvä helvetillinen ydinvoima rauhan takeena. Vaikka toisaalta kapitalistinen ja toisaalta sosialistinen maailma johtajiensa ja oppi-isiensä ideologioita noudattaen alkoi haaveksia maailmanherruudesta ja haalia liittolaisia, vaikka kylmä sota kuumeni, vaikka paikallisia sotia ja selkkauksia oli jatkuvasti, uskoi ihmiskunta auktoriteetteihinsa, kenraaleihinsa ja generalissimuksiinsa. Ydinvoimaloita alkoi ilmestyä kuin SIENIÄ sateella. Kehitys kehittyi. Kasvupolitiikka kasvoi. Alikehittyneitä kehitettiin. Aseita tehtiin, vietiin ja tuotiin ja käytettiin. Vilpittömin mielin sentään myös pystyttiin käymään aseriisunta- ja liennytysneuvotteluja. Kaksi suurta jatkoi suurenemistaan, mutta silti luotettiin yleisesti, että nekin tulisivat päätymään rauhalliseen rinnakkaiseloon ja luopumaan luonnonvastaisesta kasvupolitiikasta sekä elintasokilvasta, ja neuvotellen voitaisiin tasata maailman hyvinvointi ja pahoinvointi kaikkien kesken.
Arveltiin myös, että uusi, uljas teknologia - ydinvoima mukaan luettuna - tulisi pelastavaksi voimaksi, kun vähitellen alettiin tajuta se riisto ja raiskaus, jota ihmisen "elintason kasvun" nimissä oltiin viime vuosikymmenet kohdistettu puolustuskyvyttömään luontoon.
Toinen näytös päättyi ja kolmas alkoi ilman selkeää esirippua tai väliaikaa. Paloverhoakaan ei laskettu tai nostettu. Yleisökin oli ymmällä: jotkut kävivät välillä puffetissa, mutta osa jäi istumaan saliin ja on vieläkin vakuuttunut, ettei mikään kolmas näytös ole alkanut. Se alkoi kuitenkin kuin varkain joskus 70-luvun jälkipuoliskolla. Kolmatta näytöstä tässä ydinnäytelmässä nyt joka tapauksessa näytellään. Päättymisaikaa ei ole ilmoitettu. Näytös alkoi silloin, kun kulisseista alkoi kuulua voimakaksikon johtomiesten uusia arvioita ydinaseiden käyttökelpoisuudesta: KYLLÄ EHKÄ SITTENKIN, ydinkynnystä voidaan alentaa rajoitetusti, ydinsota, neutronipommi jne.. Aseiden vähentämisestä ei enää vilpittömästi keskusteltu. Oli pakko herätä huomaamaan, että pieni ryhmä ihmisiä, suurblokkien siviili- ja armeijajohto ei enää täydellä ehdottomuudella kieltänytkään ydinsodan mahdollisuutta. Ihmiset on pantu elämään valtaklikkien lietsoman pelon rasittamina. Luottamus kansojen väliltä tuntuu kadonneen. Neuvottelut ovat pysähdyksissä.
Kukaan ei ole valtuuttanut suurvaltoja piirtämään karttoja oletetun sodan jalkoihin jäävistä alueista, silti ne on piirretty: Keski-Eurooppa, Pohjois-Eurooppa saattaisivat olla ensimmäiset hävitysvyöhykkeet. Vaikka suursota aloitettaisiin korrektisti perinteisin asein, Ei ydinkynnyksen yliastumista voitaisi voitaisi estää. Rajoitettu mahdollinen ydinsota voisi olla - todennäköisesti se rajoittuisi maapalloon ja sen ilmakehään. Alkuerien aikana vastapuolet olisivat turvassa luksusbunkkereissaan ja puskurivaltiot eli liittolaisparat ottaisivat ensi tuhot vastaan, mutta myöhempää mannerten välistä hävitystä ei voitaisi välttää. Suurvaltojen myymien aseiden turvin leimahtelee taisteluita jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Ne voivat toimia äkkinäisinä sytykkeinä. Huippuhieno tekniikka tekee myös huippuhienoja virheitä ja sodan syttyminen vahingossa on mahdollista. Geigermittareiden ja jodipillereiden jakajille taitaa jäädä tavarat hyllyille.
Kuten kuusikymmentäluvulla, olisi nyt pienten valtioiden, sitoutumattomien, puolueettomien, lievästi tai vahvemmin sitoutuneiden rohjettava vaatia suurvallat jatkuviin neuvotteluihin kaikilla tasoilla.
Olisi vaadittava täydellinen, ydinaseet kieltävä sopimus. Olisi vaadittava uusien aseiden ja asejärjestelmien valmistaminen heti lopetettavaksi. Olisi vaadittava kansainvälinen asekauppa täydellisesti kiellettäväksi. - Samalla tietysti ehdotusten ja vaatimusten esittäjät sitoutuisivat itse viimeistä piirtoa myöten noudattamaan samoja sopimuksia. Tämän jälkeen olisi nykyistä arsenaalia ryhdyttävä purkamaan aste asteelta. - Minä uskon, että suurvaltain johtajat mielessään kiihkeästi toivovat sekä ystäviltään että vähemmän tutuilta juuri molempiin osapuoliin yhtä vaativasti suhtautuvia aloitteita.
Myös on suurvaltain lopullisesti jäädytettävä ideologiset elintilan laajentamishaaveet ja hyväksyttävä vaikka kuinka karvain mielin nykyinen kaksoisjärjestelmä. Vaihtoehtoa ei ole. Muutaman rauhanomaisen rinnakkainelon vuoden jälkeen yhteistyö ilman itsekkäitä, poliittisia pyyteitä maailman parantamiseksi sen muista tuskanväänteistä voisi hyvinkin olla mahdollista.
Tämän kaiken tiedämme. Kuulemme ja luemme maailmantilanteesta joka päivä. Mutta mikään ei tunnu enää liikuttavan meitä. Suljemme silmämme j a korvamme. Tosikin tieto toistuvasti kuultuna jättää kylmäksi. Maailman hätä ja kurjuus ryömii joka päivä luoksemme postiluukusta ja TV-uutisista monotonisena, tautologisena liturgiajonona.
"Mitäpä yksi näyttelijä tai teatteri asioille mahtaisi? " (Aurinkoteatterin Mefiston loppurepliikki hyvin vapaasti).
Jotain sentään. Voisi herättää oman maan päättäjiä kaikin tavoin toimimaan rauhan puolesta suursotaa vastaan. Teatteriesityksin, vanhoin ja uusin keinoin. Hyvä teatteri kaihtaa monotonisuutta, maneerista tautologialiturgiaa: Siinä on sen voima. NÄYTTELIJÄN TOTUUS ON AIDOMPI KUIN KUIVA FAKTATOTUUS. Esitystyylien ei tarvitse hukata totuutta. Totuus voidaan tuoda julki komedian, tragedian, speksin, satiirin, minkä tahansa tutun tyylin keinoin. Totuus voidaan tanssia, laulaa, soittaa, esittää nukeilla… Ei tarvitse etsiä mitään uutta "rauhanteatterin" tyyliä. Silti pitää etsiä uutta!
Esityspaikkoja on: varsinaiset teatterit, torit, kirkot (tai ainakin niiden portaikot - tiedä, vaikka papitkin yhtyisivät puolustamaan maailmanrauhaa, kunhan saavat niin tärkeän "Avokummisetä" näytelmänsä näyteltyä), koulut, virastot, tehtaat, tanssilavat, eduskuntatalon kahvila. Pääasia, että viesti tavoittaa päättäjät sekä meidät, "suuren yleisön". Tilastollisesti laajin joukko, jota voi herätellä tietoiseksi rauhan tarpeellisuudesta, tavoitettaisiin ilmeisesti tällä hetkellä Televisioteatterin avulla. Esitettävä teksti voi olla tuhat vuotta sitten kirjoitettua tai eilen. Kirjailijoita meillä on, jotka taatusti haluavat puolustaa elämän jatkumista. - Usutettakoon päättäjät toimimaan ja elleivät toimi, tuotakoon se julki seuraavassa esityksessä.
Kontakti yleisöön on saatava aikaan pessimismiä välttäen, herkkää toleranssirajaa, jolla härkäniskainen suomalainen sulkee itsepuolustukseksi aistinsa kuin mimosa, ei saa ylittää, tai sitten se pitää ylittää niin roimasti, että kuuloluut taas kolisevat. Kyllä näyttelijä sanansaattajana aina papit, poliitikot, professorit ja lisävarusteluja vaativat kenraalit päihittää.
YLEINEN MIELIPIDE on tärkeä termi, avainsana kaikessa. Jos se on voitettu jotain asiaa tukemaan, ei tule poikkipuita sen asian tielle. Sodan ja rauhan asiassa emme saa olla puolueettomia emmekä puolueellisia.
Rauhan puolesta pitäisi teattereittemme nyt käynnistää yhtenä osana kulttuurityötään "ulkoparlamentaarinen" kampanja. Millään teatterilla ei luulisi olevan mitään tällaista aktiviteettia vastaan. Vielä ovat "Helsinki" ja "liennytys" ulkomaiden uutispalveluissa joka päivä esillä olevaa toiveikasta käyttösanastoa. Olisi onnellista, jos Suomen teattereista lähtisi liikkeelle nuorekas, aktiivinen ja oikeata tietoa jakava tukiaalto sotaa vastaan ja ystävyyttä, yhteistyötä ja rauhanomaista avunantoa kaikille tarjoava vaihtoehtoliike. Näillä leveysasteilla ei pitäisi liian kauan seisoskella kusi sukassa, siinä voivat jalat paleltua ja liikkuminen vaikeutua.
Yksityisinä henkilöinä te näyttelijät jouduttu usein olemaan julkisuuden tutkittavina esim. lehdistössä. Jos katsotte rauhan asian tärkeäksi, ilmaiskaa se! Esimerkkiänne seuraavat monet työtänne ja mielipiteitänne arvostavat. Jos raskaan työnne lisäksi jaksatte, olisi suuremmoista nähdä teidän tukevan puolueettomia rauhanliikkeitä ja olevan jollain tavoin mukana erinomaisen nuorisomme järjestämissä tapahtumissa puhtaan luonnon ja rauhan ja rakkauden ja vapauden ja monimuotoisen elämän säilymisen puolesta ytimiä tuhoavaa tappamista vastaan.
(1981)
Rauno Ketonen
Mäntylä
01800 KLAUKKALA Copyright by Rauno Ketonen
posted by Rauno Ketonen @ 9:25 ap.
0 comments
