Jansmakko 1998
Raraku-säätiön tieteistutkimuksia.(Jansmakkokuningatar Marja Rankkalan laajan hovin innoittamana laatinut RRR eli ruhtinas Ranu Raraku vuonna 1998)
Katkelmia aiheesta: "Kuka milläkin silmällä näkee tai tihrustaa" eli kahden olennon, jansmakon (rahv.om. sammakon) ja ihmisen näköelinten ylimalkavertailua.
Yleistä
-ihminen: vain kaksi jalkaa omaava, degeneroitunut elikko. Pieneen, naamaltaan litistyneeseen päähän keskittyneinä hyvin rajoittuneet aistimet: surkastuneet kovvat, haistamaton nenä, lyhyt kieli ja tihruviiruiset silmät. Laji hävinnee lähitulevuudessa sukupuuttoon.
-jansmakko: runsaslajistoinen, nelijalkainen, isopäinen, viisas, monista asioista nauttiva philosophi, maailmankaikkeuden tutkija. Pystyy elämään vedessä, maalla ja pitkillä loikillaan myös ilmassa. Suuressa päässä suuri suu, jossa maistava, tunteva, pyydystävä kieli. Päässä myös isot, liikkuvaiset, liikuttavat silmät. Niiden rohkeasti kupera linssistö muotoutunut ottamaan vastaan näkyjä kaarevalta taivaankannelta ja etisistä tähdistöistä. Jäänee runsaslajistoisena planeettain eliittiolennoksi. Kaikki lajit tunnustavat johtajakseen Yhden ja Ainoan Jansmakkokuningattaren.
Ihminen, tihrusilmä, puhuu halveksivasti "sammakkoperspektiivistä", koska ei itse pysty katseellaan avaruutta tajuamaan (Kuten Jansmakkokuningatar on viisaasti huomauttanut). Pelkkää kateuttaan ihminen myös "mulkosilmäiseksi" jansmakkoa nimitteleiksee.
Silmäin eroista tarkemmin:
-ihmissilmäpari on syvällä luisessa otsassa ja tuijottelee horisontaalisesti eteenpäin. Näkösektori on hyvin kapoinen. Aika ajoin ihminen yrittää katsahtaa ylöspäin, mutta jäykkä niska estää sen. Vanhemmiten silmät jaksavat tuijottaa vain alaviistoon, joten köyhiksi elämänaikaiset näköhavainnot jäävät. Jansmakon silmiä matkivilla lisäsilmilläkään, silmälaseilla, eivät näkökuvat ihmiselle selkene- valitettavasti.
-jansmakkosilmät ovat ihanteellisen biologisesti kuperoidut, suuret, ison pään ulkopinnalla olevat, aina ylös avaruuksiin suunnatut puolipallot. Lähi- ja ulkoavaruutta, sekä siellä vaeltajia jansmakot kaiket vapaa-aikansa tutkiskelevat. Kaukaisten tähtien sijainti, koko maailmankaikkeuden synty, elo ja katoaminen kaikkine salaisuuksineen paljastuu jansmakkosilmille jo hyvin varhain. Hartaina, viisaina ja levollisina voivatkin jansmakot sitten elää rikkaan elämänsä mistään isommin hämmästymättä.
1998 copyright RRR
Tunnisteet: "rauno Ketonen", Jansmakko, Rankkala, Raraku
Herra Suomaan happipulmat
Herra Suomaan happipulmat.Novelli, kirjoittanut Rauno Ketonen
(1980-luvulla)
Herra Suomaa oli sairastanut jo vuosia. Hänen oli vaikeata Iiikkua, vaikeata hengittää, ja myöskin viime aikoina oli suhteitten ylläpitäminen muihin ihmisiin vaikeutunut. Toisaalta olivat erittäin pätevät lääketieteen asiantuntijat antaneet ymmärtää, että liikkuminen oli ainoa lääke liikkumisvaikeuksiin, ja hapenotto keuhkoihin taas oletettavasti helpottaisi hengitystä, ja ainoa keino ylläpitää ihmissuhteita oli pitää niitä yllä. Maatessaan melkein liikkumatta suuressa, vanhassa talossaan, jonka oli kalustanut vanhoilla huonekaluilla, Suomaa oli alati heiketessään ja hengityksen jatkuvasti vaikeutuessa kiihkeästi miettinyt ratkaisua, joka toisi hänelle lisää elinaikaa, minkä tapausta tutkineet, kiinnostuneet ja lopuksi turhautuneet lääkärit olivat arvioineet rnelko pitkäksi tai melko lyhyeksi, sillä ennuste tällaisessa hypoxemiassa oli yleensä vaikean negatiivinen tai peräti päinvastainen, ja heidän laajat tietonsa olivat luonnollisesti äärimmäisen luotettavia, ja esimerkiksi potilaan toimintakykyä ei tämän syndrooman pitänyt laisinkaan haitata.
Oma arvio hengityksen lakkaamista seuraavasta, luultavasti joltisen pitkäaikaisesta tiedottomuudesta oli saanut Suomaan pään melkein räjähtäen miettimään erilaisia elossapysymisen mahdollisuuksia. Lääketieteen kunnioitettavat edustajat olivat kyllä lopullisesti lähdettyään jättäneet hänelle pienen, pätevän ja ennen kaikkea vaarattoman lääkkeistön sekä vapaan vallan muodostaa siitä sopivia yhdistelmiä, joista joillakin saattaisi kukaties olla hyvinkin terapinen vaikutus. Kuitenkin nyt siinä kunnossa kuin oli, ei Suomaa enää voinut ryhtyä arvuuttelemaan, olisiko parempi ottaa
Inderal, Eraldin, Pralon, Lemuval
Dentalgin, Abalgin, Primperan
Codinon, Limbitrol, Orstanorm
Mexaform, Metamucil, Spasmyl
Oralgin, Trimosulfa
Trancoprin, Disperin
Ventoline, Ronatic, Septison
Asperin, Trancopal, Dolopam
Dolerona, Bactrim, Becotide
Prednisolon, Rinomar, Staralgin
Combizym, Pankreal, Litalgin
- Kitakiin vai Arsenic.
Sitä paitsi toisia olisi pitänyt purematta niellä, toisia työntää nenään tai perään ja toisia sivellä iholle, jolloin tässäkin oli aina erehtymisen vaara tarjolla. Kummallista kyllä, herra Suomaalla oli myös jonkinlainen alitajuinen, tietysti täysin aiheeton pelko tai epäily aineitten vaarattomuudesta.
Meistä, jotka suhteellisen kevyesti pystymme hengittämään, kävelemään ja mahdollisesti juoksemaankin, saattaa kertomus herra Suomaan kohtalosta tuntua epäuskottavalta, mutta monet epikriisit sekä muut yhtä totuudelliset, erehtymatt6mat ja luotettavat asiakirjat todistavat kyllä kaiken tapahtuneeksi.
Maatessaan siinä riivinrautamaisessa päänsäryssään, korvien paisuessa ulos päästä, käsien ja kasvon osien tuntuessa välillä ohuilta ja välillä paksuilta, silmät ja maha ja jalat turvonneina, niskan kyfoosi haitaten pään ennen niin pystyä asentoa, peräpään vuotaessa verta, lähiympäristön tuntuessa ajoittain kovin vieraalta tai pieneltä tai kauas etääntyneeltä, sydämen koettaessa heikentyneenä, vanhat rytminsä unohtaneena kuljetella hapetonta verta aivoille, ja ennen kaikkea
hengittämisen ollessa työlästä sekä patologisten väsymys- ja unipuuskien yllättäessä alinomaa, Suomaa muisti äkkiä taannoin suuresti nauttineensa autolla ajaessaan ilmavirrasta, joka aivan kuin itsestään puhalsi happea keuhkoihin. Hän päätteli, että jos hän nykyisessä tilassaan pääsisi pitämään vauhdissa suutaan avoimena tuulta vasten, se olisi ehdottomasti hyväksi. Toisaalta kova vauhti sinänsä toisi myös mukanaan hänen tarvitsemansa liikuntaa. Kun nämä kaksi alkuperäistä tarvetta, itsenäinen liikkuminen ja hengitys olisi turvattu, voisi Suomaa mielestään helpommin suunnitella myös ihmissuhteiden ylläpitämistä. Suomaan täytyi kuitenkin suoralta kädeltä hylätä autolla ajaminen hapen ja liikunnan tarpeen tyydyttämiseksi, sillä ohjauspyörän kääntäminen, kaasun, jarrun ja kytkimen käyttö ei olisi häneltä enää käynyt päinsä. Ehkä erittäin suurin ponnistuksin ajo olisi onnistunut muutaman kilometrin verran, jos polttoaine olisi riittänyt, mutta jo tällöin olisivat muut tiellä kulkijat olleet suuressa vaarassa, sillä Suomaan iäkäs, vaikkakin vielä hyväkuntoinen T-malli Ford olisi ohjaajan otteen pettäessä hyvin vaarallinen vauhdissa ajoradalta suistuessaan, eikä Suomaa halunnut missään tapauksessa vahingoittaa muita ihmisiä. Pieni toive siitä, että tämä hänen hidas soistumisensa voisi vielä päättyäkin, ilahdutti kuitenkin Suomaan mieltä. Suomaalla oli yhteytenä ulkomaailmaan makuupaikkansa vieressä tuolilla oleva täysin käyttökelpoinen puhelin ja hyväntahtoisen postinkantajan joka aamu ikkunasta vuoteen viereen paiskaama sanomalehti. Viimeinen numero oli mätkähtänyt Suomaan viereen sellaiseen asentoon, että etusivun sotatapahtumien sijasta olikin näkyviin jäänyt takasivun ilmoitusosasto. Tämä postinkantajan sattumanvarainen heitto koitui käännekohdaksi herra Suomaan huohotustaudin kehityksessä. Sohvan laidan yli kurkoittuen hän pystyi lukemaan seuraavan yhden palstan ilmoituksen:
Tasavallan presidentin
käytöstä poistettu
RAUTATIESALONKIVAUNU
Ostotarjoukset osoitteella
Valtion Ylijäämät, johtaja
T. S. Kario, puh. 901601.
Ilmoitus synnytti Suomaan hapenpuutteisissa, jo melko tokkuroituneissa aivoissa seuraavan pikaisen ajatusketjun: Rautatievaunu - pitkä, ristiin rastiin kulkeva rataverkosto - uudet, nopeat sähköveturit - vaunu liitettynä minkä tahansa junan perään - liikkumista kovassa vauhdissa ilman että itse tarvitsee ohjata - kaula kurkotettuna ulos ikkunasta - HAPPEA - tämän rakkaaksi käyneen talon ja irtaimiston myyminen vaunun ostoa varten - SOITETTAVA HETI. Suomaa soitti. Johtaja Kario vastasi ja sanoi herran äänen olevan epäselvän ja pyysi puhumaan huohottamatta. Suomaa ei huohottanut. Hän puhui loisteliaan vakuuttavasti, hyvin artikuloiden, sanoi olevansa paroni ja vaikutusvaltaista aatelissukua sekä presidentin metsästystoveri, sanoi suuresti ihastuneensa vanhoihin salonkivaunuihin, sanoi voivansa vaikuttaa johtaa Karion ylennykseen rautateitten palveluksessa, sanoi juuri ohimennen keskustelleensa presidentin kanssa, joka oli toivonutkin, että joku hänen ystävistään, joita hänellä nyt vanhuutensa päivinä ei monia ollutkaan, olisi kiinnostunut salonkivaunusta, ettei se joutuisi aivan tuntemattomille, jotka eivät ymmärtäneet sen historiallista arvoa, sanoi rahan olevan kaupassa sivuseikan, sanoi tarjoavansa vaikkapa sanotaan kaksikymmentätuhatta, jos siihen sisältyisi ajomatkoja rautatieverkostolla, minkä järjestäminen johtaja Kariolle ei varmaan tuottaisi hankaluuksia, sanoi luonnollisesti korjaavansa johtajan vaivannäöt ohi virallisten ostosummien puhtaana käteen ja sanoi hyvistä PÄÄjohtajista aina olevan puutetta.
Puhelu jatkui vielä pitkään, ja kun Suomaa laski viimein kuulokkeen kädestään ja hiestä läpimärkänä, pää särkien, silmät mustana happivaikeuksista vaipui horrosmaiseen unikoomaan, jäi hänen katkeaviin ajatuksiinsa ylpeyden tunne elämänsä parhaasta puheesta ja liennyttyvänä sanomana johtaja Karion lupaus järjestää salonkivaunu herra paronin omistukseen ja ajomahdollisuus eri rataosilla, mikäli se vain olisi hänen vallassaan. Niin pitkä ja vaikea ponnistus vei Suomaan pitkäksi aikaa tajuttomuuteen, mutta toivo mahdollisesti muuttuvasta tilanteesta palautti hänet muutamien tuntien kuluttua kuitenkin takaisin elämään, joskin paha huohotus vaati valtavaa voimien kokoamista tasaantuakseen. Puhelimitse Suomaa järjesteli talonsa ja irtaimistonsa huutokaupan, josta muodostui suuri ja ihmisiä keräävä tilaisuus, sillä osittain uteliaisuuttaan saapuivat naapuritkin katsomaan herra Suomaata, jonka vain harvoin viime vuosina olivat nähneet. Suomaa oli hilannut itsensä vanhaan, vaakunakoristeiseen, korkea- ja suoraselkäiseen antiikkituoliin ja nyökkäili ystävällisesti ihmisille päällisin puolin aivan tajuisen näköisenä, mutta oireistonsa kovasti rasittamana. Hän kyseli kuulumisia ja selitti, että tärkeät ja kiireiset asiat vaativat häntä muuttamaan pois paikkakunnalta ja nain huudattamalla realisoimaan omaisuutensa. Monien jalkojen lattioista nostattama pöly oli tukehduttaa hänet lopullisesti, ääni ei enää kulkenut ja hän tyytyi lopuksi vain nyökkimään, kiristäen tajuttomana suupielensä ystävälliseen hymyilyyn. Huutokaupanpitäjä hoiti hyvin työnsä, kiinteät ja irtaimet myytiin lukuun ottamatta eräitä vähäisiä tarvikkeita, jotka Suomaa halusi säilyttää. Yhden vaatekerran ja päällystakin lisäksi näitä oli vanha, umpikuorinen taskukello, kävelykeppi, nuhruinen valokuva hänen entisestä, melko suuresta perheestään, jonka oli vuosia sitten ollut pakko hänen alituisesti vaihtelevan sinerryksensä ja punerruksensa, ähkyisyytensä sekä päänsäryn aiheuttaman ärtyisyytensä säikäyttämänä muuttaa jonnekin terveempiin oloihin. Suureen pahvilaatikkoon hän oli myös pakannut kuivaa muonaa, jolla tulisi hyvin toimeen, mitä syömiseen tulee. Hän jätti myös myymättä salkullisen enimmäkseen arvottomia papereita ja kirjeitä sekä henkilöllisyystodistuksensa, jossa virallisesti vahvistettiin hänen henkilöllisyytensä. Kun huutokauppapäivä oli illassa, oli talo kaikuva, tyhjä ja pölyinen. Suomaa sai erilaisten koukkujen avulla availtua joitakin ikkunoita, ja pienen tuulen sisään virrattua läähättely tasaantui, niin että hän saattoi istua pahvilaatikolle miettimään seuraavia tarvittavia toimia. Ensiksi hän laski saadut rahat. Päivällä maksettujen huutokauppamenojen ja leimaverojen, verorästien ja kiinnevelkojen, lainhuutojen ja vaivaismaksujen, arvonlisäverojen, eläke- ja sosiaaliturvamaksujen jälkeen oli rahaa ruhtinaallisesti. Shekit ja käteinen tekivät yhteensä 23 tuhatta 438 tmk. Pienellä haikeudella hän muisteli eräitä muistelemisen arvoisia esineitä, kuten itse kerran tekemäänsä kukkapöytää, johon liittyi muistoja niiltä ajoilta, jolloin hypoxeminen puhallustauti ei ollut vielä iskenyt häneen. Vaimo ja lapset olivat iloissaan täytelleet pöytää kielo-, maruna- ja nurmipuntarpäämaIjakoilla. Heistä pöydän koristeleikkaukset olivat olleet jopa taidokkaita ja omaperäisiä. Suomaa irtautti kuitenkin tällaiset ajatukset mielestään ja jatkoi tilanteen arviointia.
Lämmitys ja sähkö oli jo katkaistu, mutta puhelin irrotettaisiin vasta huomenna, koska Suomaa oli uudelle omistajalle sanonut tarvitsevansa sitä vielä muutamiin soittoihin, ja tämä oli ystävällisesti myöntynyt tähän. Uusi omistaja, jonka nimeä Suomaa ei kyennyt muistamaan, oli jo saanut kaikki avaimet. Hän tulisi ja asettuisi taloksi huomenna aamupäivällä, ja Suomaa oli luvannut poistua tänä iltana ja työntää ulko-oven lähtiessään lukkoon. Lämmityksen ja valon katkaisu ei isommin haitannut, sillä kevättalven kuutamo antoi tarpeeksi valoa, ja suuren ihmisjoukon mukanaan tuoma kostea, vaikkakin hikinen pahanhajuinen Iämpö säilyi vielä talossa. Enää piti Suomaan suorittaa vain muutama helppo toimi: soittaa ratapihan vartijalle, että paroni on tulossa vaunuunsa, tilata vuokra-auto, tasauttaa hengitys kestämään ajomatka pyörtymättä ja selkeyttää särkyiset aivot, niin että voisi järkevästi ilmoittaa autonkuljettajalle osoitteen, minne ajetaan. Kaikki onnistui täydellisesti: Ratapihan vartija oletti tällaisen yösaapumisen olevan ilmeisesti tolkuttomassa humalassa heiluvan rikkaan paronin oikun. Hän auttoi autonkuljettajan kanssa leikkiä laskien Suomaan pimeään salonkivaunuun. Mukaan työnnettiin kävelykeppi, salkku ja kuivamuonapakkaus. Kun Suomaa oli yksin, alkoi tajunta pettää, ja hän kallistui lähimpään pehmeään paikkaan päättäen jatkaa toimintaa seuraavana aamuna, varmana siitä, että se kaikesta huolimatta vielä valkenisi. Suomaa ei erehtynyt, aamu valkeni, aurinko nousi idästä ja tajuilu alkoi palata hiljalleen, tosin tuskallisten painajaisten ja päänsäryn Iävitse. Kalpeasta pakkasaamusta kuului ratapihan ääniä, jostain kauempaa melkein kuin lasten naurua. Lähellä oli hiljaista. Suomaa katsoi taskukelloaan. Se oli toimenpide, jonka hän nykyään suoritti usein, kiinnittämättä itse kellon näyttämään aikaan paljonkaan huomiota. Hän veti kellon vieterin huolellisesti loppuun asti. Näkökuvia ympäristöstä alkoi virrata rasitettuun tajuntaan. Suoraan ylhäällä katossa oli kaasulampun koristeellinen kupu. Yön hän oli näköjään maannut pehmeällä, punertavalla samettisohvalla. Puolen tunnin kuluttua hän kykeni nousemaan istualleen ja katselemaan lisää salonkiaan. Juuri tällaiseksi hän oli sen kuvitellutkin: rauhalliseksi, turvalliseksi, vanhanaikaiseksi, kauniiksi, menneen keisarikunnan tuoksuiseksi. Tämä vaunu miellytti häntä suuresti. Yksityiskohtainen tarkastelu oli jätettävä tuonnemmaksi, sillä nyt piti järjestää eräitä elintärkeitä asioita: vaunu oli saatava liikkeelle, ikkuna oli saatava auki, hapen ahmintaa vauhdissa oli kokeiltava. Virallisia muotoja noudattamalla järjestelyt olisivat kestäneet päiviä, ehkä viikkoja, mutta nyt ei ollut aikaa hukattavaksi. Nähdessään ikkunan ohi kulkevan rautatieläisen koppalakin, Suomaa koputteli kepillään ikkunaan ja katsomaan kääntyneelle vaihdemiehelle hän elehti ikkunan läpi saaden tämän nousemaan vähän empien ja ihmeissään vaunuun. Suomaa selvitti lyhyesti, että hänellä oli tärkeä viesti johtaja Kariolle ja pyysi vaihdemiestä pikimmiten palkkiota vastaan toimittamaan sen perille Karion lähellä sijaitsevaan toimistoon. Suomaa kirjoitti salkustaan löytämälleen, virallisen näköiselle paperiarkille, että hän lähettää ohessa sovitun kauppahinnan 20 000 mk sekä siinä sivussa 3 350 mk, että hän on kiihkeän halukas lähtemään vaunulla heti ensimmäiseen sopivaan junaan kytkettynä pääkaupungista maan pohjoisimmalle asemalle, että hän on myös vakuuttunut Karion ylennyksestä lähimmän kuukauden kuluessa. Tämän kirjeen ja mainitut rahat Suomaa sulki kirjekuoreen ja kehotti paronin käskevää, aatelisen röyhkeätä puhetapaa tavoitellen lakki kädessä seisovaa vaihdemiestä pikaiseen toimintaan. Koska öinen automatka oli maksanut 50 mk, oli Suomaalla pääomaa vielä 38 mk. Kolmekymmentä markkaa hän antoi nyt vaihdemiehelle vaivanpalkkaa, mutta jätti loput kahdeksan markkaa säästöön pahojen päivien varalle. Kaikki alkoi sujua ihailtavan nopeasti. Punaisella sohvalla selällään maaten Suomaa tunsi jo puolen tunnin kuluttua pehmeän nykäyksen, jolla vaunu kytkettiin vaihdeveturiin, ja tunnin kuluttua useiden siirtojen jälkeen hän arvasi olevansa nopean junan perässä matkalla pohjoiseen. Suunnitelma toimi loistavasti. Nyt oli hivuttauduttava ikkunaan, avattava se ja tehtävä ratkaiseva hapenottokoe. Sumentunein silmin ja puuroisin aivoin tuotti ikkunan aukaisumekanismin oivaltaminen vaikeuksia, mutta lopulta hän painoi oikeaa vipua.
Ikkuna läjähti auki, Suomaa työnsi päänsä ulos, avasi suunsa selälleen junan menosuuntaan, TUNSI RAIKKAAN ILMAN TODELLA VIRTAAVAN KEUHKOIHINSA, tunsi aivojensa selviytyvän, tunsi veren juoksun kiihtyvän suonissaan, tunsi voivansa pitkittää elämäänsä vaikka rajattomasti, itki ilosta onnistuneen suunnitelmansa johdosta, taivutteli käsiään, jotka alkoivat taipua norjasti, tunnusteli päätään, josta alituinen hapen puutteen aiheuttama särky alkoi hävitä, vihelteli ja hymyili onnellisena ajatellen uutta, tervettä elämää, joka nyt koittaisi hänelle.
Pääteasemalla pohjoisessa, kun herra Suomaan kurkottelevaan asentoon jäätynyttä ruumista irrotettiin viimassa ja kevään yöpakkasissa pois junan ikkunasta, ihmeteltiin tämän huulille kangistunutta hymyä, joka vaikutti jollain tavoin hämmästyneeltä ja lapsekkaalta, mutta se tulkittiin lopuksi ehkä aivan oikealla diagnoosilla irvistykseksi.
Kirjoittanut Rauno Ketonen 1980-luvulla
Tunnisteet: 1980, happipulmat, ketonen, novelli, Suomaa
