Vieterivetoinen kuunnelma kesällä 1963
Tämä vanha lehtileikepalanen palautti mieleen kesän vuonna 1963.
Radioteatterissa oli kuunnelmia tehty jo vaikka kuinka kauan, mutta vasta nyt tuli Saulo Haarlan mieleen, että kokeillaanpas tehdä kuunnelma luonnossa eikä studiossa.
. Muistan hyvin tuon äänitysmatkan Porkkalan vesille. Sinne saakka piti lähteä Helsingistä, jotta ulkopuolinen melu ei häiritsisi luonnon äänimaisemaa. Äänityksessä käytettiin vieterivetoista "Maihakki" nauhuria. Se oli ensiluokan laite.Sillä Radion reportterit olivat tehneet töitään jo 50-luvulta lähtien ihan menestyksellisesti. Ei tarvittu sähköä eikä pattereita. Hyvin sujui ohjaaja Saulo Haarlan ja teknikko Erkki Ertesuon kokeilu. Kalervo Johanneksen kirjoittaman pienoiskuunnelman 'Käki ja käenpiika' nuorina esiintyivät Ritva Nuutinen ja Rauno Ketonen. -Sittemmin mm ohjaaja Väinö Vainio teki "live"-kuunnelmia aidoilla tapahtumapaikoilla. Tämä kesän 1963 pieni kuunnelma oli kumminkin ensimmäinen Suomessa studion ulkopuolella tehty.
Kuvassa on tämä museaalinen veivattava äänityslaite.
Tunnisteet: "rauno Ketonen", 1963, kuunnelma, Maihak
Metsän kehtolaulu
Joskus, vuonna 2003, kirjoitin seuraavan yksinkertaisen kehtolaulun ja jopa sävelsin (!) sen. Lastenlapseni merkitsivät nuotit muistiin.
Metsän kehtolaulu.
(Omistettu lastenlapsilleni, Inkalle ja Lotalle,
jotka merkitsivät muistiin myös sävelmäni 18.4.2003)
Soi kehtolaulu keinuen
kuin metsä tuulen siivin.
Nyt uinu uneen pienoinen,
sä nuku, lapsonen.
Näin hellän laulun kuulla saat,
niin syvän, lämpöisen.
Kun näet unten satumaat,
jo laulu vaikenee.
Kuin tumman metsän kohina,
kuin suvilaine rannalla,
kuin aalto hiekkaan saapuva
on laulu sammuva.
Terveisin
isoisä
Rauno Ketonen
Tunnisteet: "rauno Ketonen", metsän kehtolaulu
Kun minä ensimmäisen kerran näin mustan miehen.
Katselin jokin aika sitten Ylen Teemalta ohjelmaa Afro-Suomen historia. Äkkiä välähti kuvaruudulle tutun miehen kuva! Minä olin nähnyt hänet yhden ja ainoan kerran Hiiskulan kartanossa Vihtijärvellä kesällä 1938 ollessani alle kolmevuotias ipana, mutta hänen hahmonsa oli jäänyt silloin pysyvästi mieleeni.
Tarina kulkee näin:
Hiiskulan kartanossa oli ennen sotia jo vuosien ajan asunut afrikkalaista syntyperää oleva "Ruudi", kuten olin kuullut häntä kutsuttavan. Musta mies Suomessa siihen aikaan oli jotain aivan tavatonta.
Isäni kävi aina silloin tällöin Vihtijärvellä ja Hiiskulassakin mylly- ja sahausmatkoilla. Minä rupesin häneltä tinkaamaan, että minun pitää päästä hänen mukanaan katsomaan mustaa miestä. Neekeristä kyläläiset puhuivat, mutta nimitykseen ei sisältynyt mitään halveksivaa, pelkästään uteliaisuutta tai melkein kunnioitusta Afrikasta saakka tullutta kohtaan, jolla oli erilainen ihonväri kuin meillä tavallisilla pulliaisilla.
Minun käsitykseni mustasta miehestä ja hänen ulkonäöstään perustui lasten korttipakassa näkemääni "Mustaan Pekkaan". Hänenlaisensa oudon fetsipään luulin Hiiskulan kartanossa asuvan...
Pääsinhän minä isän kyytiin. Hevosella lähdettiin naapurikylään Vihtijärvelle. Muistan tarkkaan tuon matkan. Tulimme kilometrikaupalla ajettuamme Hiiskulan kartanoon sen kaunista puistotietä pitkin. Istuin kärryjen pohjalla ja odotin hyvin jännittyneenä, olisiko outo muukalainen kotosalla. Isälle Ruudi oli tietysti tuttu jo pitemmältä ajalta, oli tavannut hänet jo 1900-luvun ensi vuosikymmenillä, kun tämä oli ollut vasta pieni poika. Nyt tämä insinööri Brummerin perheen kasvatti oli jo täysi-ikäinen mies. Isä ihmetteli minun intoani: "Ihan tavallinen ihminen hän on."
Sillä matkalla isällä oli asiaa kartanon lautatarhalle. Siellä oli miesjoukko lastaamassa lautoja hyvin kapearaiteisen junan vaunuihin. Heidän joukossaan oli tumma mies, mutta ei mikään Musta Pekka, kuten olin odottanut. Muistan tarkkailleeni häntä jonkin aikaa ja miettineeni, että hän on vaan Afrikassa ollessaan ruskettunut tavallista enemmän. Tämän iloiselta näyttäneen miehen hahmo jäi kyllä mieleeni niin, että heti hänet tunnistin television kuvasta yli 70 vuoden jälkeen.
Enemmän kuin ihan tavalliseksi osoittautunut, joskin nyt iholtaan tummempi mies, minua kiinnosti se harvinaisen pieni sahalaitoksen juna, jolla lautoja kuljetettiin. Siinä oli moottorilla käypä pikkuinen veturikin. Kunpa olisin päässyt sitä kuljettamaan tai edes "liukumaan" sen kyydissä, mutta ei semmoinen käynyt päinsä.
Televisio-ohjelmasta selvisi afrosuomalaisen nimi ja lyhyt historiikki. Hän oli Rudolf Viljam Prüss, jonka isä oli ollut afrikkalaisperäinen sirkustaiteilija. Hiiskulan kartanossa Rudolf oli monenlaisissa tehtävissä, tarjoilijana, palvelijana, autonkuljettajana.
Juuri ennen talvisotaa hän meni naimisiin ja muutti Uuteenkaarlepyyhyn. Hän lähti vapaaehtoisena talvisotaan ja kaatui Kannaksella hiihtopartion johtajana.
Österbottniska Posten-lehdessä oli vuonna 1940 ilmoitus Rudolf Prüssin kaatumisesta:
"Fallen för fosterlandet.
Den 14 februari stupade i striden för fosterlandets frihet servitören Rudolf Viljam P r ü s s i en ålder av 37 år.
Prüss har sedan en tid varit anställd som servitör på Wiks hotell härstädes.
Han var född i Riga 1903. Här sörjes den fallne närmast av ung hustru, född Louko."
Minä opin sillä kylämatkalla, että korttipakkojen kuviin ei ole luottamista.
Tunnisteet: "rauno Ketonen", 1938, Hiiskula, Läyliäinen, Rudolf Pruss, Vihtijärvi
Nettikuvaa Klaukkalan Valkjärvestä
Nettikamera Klaukkalan Valkjärvellä.
HUOM! EI KÄYTÖSSÄ
Katso "real time"-kuvaa Klaukkalasta.
Toimi oheisen ohjekuvan mukaan. Saatuasi kameran auki, voit kääntää
kameraa sivulla olevasta renkaasta sivu- ja pystysuunnassa. Voit käyttää muitakin
sivun näppäimiä kuvan säätöön.
Tarvitset sivulle päästäksesi Google Chrome-selaimen.
(Sehän on helppoa ladata ilmaiseksi vaikka toiseksi selaimeksi.)
Tunnisteet: "rauno Ketonen", kamera, klaukkala, live, maisemakamera, nettikamera, real time, valkjärvi, webbikamera
Jansmakko 1998
Raraku-säätiön tieteistutkimuksia.(Jansmakkokuningatar Marja Rankkalan laajan hovin innoittamana laatinut RRR eli ruhtinas Ranu Raraku vuonna 1998)
Katkelmia aiheesta: "Kuka milläkin silmällä näkee tai tihrustaa" eli kahden olennon, jansmakon (rahv.om. sammakon) ja ihmisen näköelinten ylimalkavertailua.
Yleistä
-ihminen: vain kaksi jalkaa omaava, degeneroitunut elikko. Pieneen, naamaltaan litistyneeseen päähän keskittyneinä hyvin rajoittuneet aistimet: surkastuneet kovvat, haistamaton nenä, lyhyt kieli ja tihruviiruiset silmät. Laji hävinnee lähitulevuudessa sukupuuttoon.
-jansmakko: runsaslajistoinen, nelijalkainen, isopäinen, viisas, monista asioista nauttiva philosophi, maailmankaikkeuden tutkija. Pystyy elämään vedessä, maalla ja pitkillä loikillaan myös ilmassa. Suuressa päässä suuri suu, jossa maistava, tunteva, pyydystävä kieli. Päässä myös isot, liikkuvaiset, liikuttavat silmät. Niiden rohkeasti kupera linssistö muotoutunut ottamaan vastaan näkyjä kaarevalta taivaankannelta ja etisistä tähdistöistä. Jäänee runsaslajistoisena planeettain eliittiolennoksi. Kaikki lajit tunnustavat johtajakseen Yhden ja Ainoan Jansmakkokuningattaren.
Ihminen, tihrusilmä, puhuu halveksivasti "sammakkoperspektiivistä", koska ei itse pysty katseellaan avaruutta tajuamaan (Kuten Jansmakkokuningatar on viisaasti huomauttanut). Pelkkää kateuttaan ihminen myös "mulkosilmäiseksi" jansmakkoa nimitteleiksee.
Silmäin eroista tarkemmin:
-ihmissilmäpari on syvällä luisessa otsassa ja tuijottelee horisontaalisesti eteenpäin. Näkösektori on hyvin kapoinen. Aika ajoin ihminen yrittää katsahtaa ylöspäin, mutta jäykkä niska estää sen. Vanhemmiten silmät jaksavat tuijottaa vain alaviistoon, joten köyhiksi elämänaikaiset näköhavainnot jäävät. Jansmakon silmiä matkivilla lisäsilmilläkään, silmälaseilla, eivät näkökuvat ihmiselle selkene- valitettavasti.
-jansmakkosilmät ovat ihanteellisen biologisesti kuperoidut, suuret, ison pään ulkopinnalla olevat, aina ylös avaruuksiin suunnatut puolipallot. Lähi- ja ulkoavaruutta, sekä siellä vaeltajia jansmakot kaiket vapaa-aikansa tutkiskelevat. Kaukaisten tähtien sijainti, koko maailmankaikkeuden synty, elo ja katoaminen kaikkine salaisuuksineen paljastuu jansmakkosilmille jo hyvin varhain. Hartaina, viisaina ja levollisina voivatkin jansmakot sitten elää rikkaan elämänsä mistään isommin hämmästymättä.
1998 copyright RRR
Tunnisteet: "rauno Ketonen", Jansmakko, Rankkala, Raraku
Kolme runoa vuodelta 1958
Kolme runoa vuodelta 1958
Helmikuukevät.
Sumuista, pilvet matalalla,
maassa mustaa lunta.
Kostea katu, helmikuu,
kevättä helmikuussa.
Säännöllinen lintuparvi
kaartaa alas
ja ylösnousee
läpi sumun taivaalle
kirkkaalle nousee.
Sitä ei näy,
vain tuntuu kaukana.
Kaukana kevätkin.
Sumuista kevättä helmikuussa,
ei talvea enää,
vain mustaa lunta,
puissa mustat oksat
kosteat liikkumattomina
odottavat.
Ääni tukahtuu.
Ei kaiu
luonnoton kevät helmikuussa.
Rauno Ketonen (1958)
Keinu.
Kaarevat penkit vastakkain,
välissä liikkuva silta.
Valkoinen, valkoinen keinu,
valkoiset, valkoiset sireenit.
Hiljaa, hiljaa kaikki
ja vaalea, kesäinen ilta.
Verkkainen vauhti
ja istutaan vastakkain.
Nappikengät ja päivänvarjo,
silmien tummuus ja vaalea yö.
Väriset, viileä ilta.
Kapean sillan keinuusi kuljen,
- niin lämmin, pehmeä, vaalea yö!
Rauno Ketonen (1958)
Sateenkaari.
Sateenkaaren näet pisarassa
ukkosilman jälkeen
kun on myrsky ohi
ja taivas selkenee.Rauno Ketonen (1958)Tunnisteet: "rauno Ketonen", 1958, runoja
